keskiviikko 30. elokuuta 2023

BETONITÖITÄ

 Olin eilen ystäväporukalla tekemässä betonitöitä. Oli hauska kokeilla tehdä ekaa kertaa kurpitsoja ja tonttuja. Tein itse kaksi kurpitsaa sekä yhden tontun. Yllättävän vaikea oli tehdä kurpitsasta kurpitsan näköinen. Vaikka siis se oli vain narun laittamista betonin ympärille.

Mutta ihan ensiksi polvisukka ujutetaan pienen purkin päälle niin, että sukan varvasosassa on solmu ja se solmupuoli sisälle purkkiin...niin että kun betonimassaa laittaa purkkiin sukan sisälle ja nostaa massan ylös, niin solmu on ulkopuolella.
Kun massaa nostetaan niin isommat vedet on hyvä valuttaa pois. Sitten laittaa pitkän narun kuten lahjaa paketoisi, pallon ympärille, muotoilee narua niin että massa muistuttaa kurpitsaa. Solmu kiinni. Niin että tulee kuusi osaa betoniin, kuten kurpitsassa. Oksasta voi tehdä koristeen siihen päälle, joka laitetaan sukkahousuun tehdystä reiästä siihen massaan. Annetaan kuivua. Sukka ja narut poistetaan, lun ovat sen verran kuivuneet, että muoto pysyy.

Tonttu tehdään samoin, mutta siihen tehdään kumilenkkien avulla varpaat ja nenä. Ja naru saa jäädä ns vyötäröksi paikalleen. Sitä ei poisteta. Eikä kumilenkkejä poisteta. Hattu on tehty betonissa uitetusta sukasta. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti