maanantai 31. elokuuta 2020

PANNUPULLA


Pitkästä aikaa pullaa. Sain tällasta kaverin tykönä ja on niiiiin helppo tehdä että ajattelin tehä samaa, (pienin muutoksin) kun äiti ja sisko tulivat kaffeelle. 



Ohje:

6 dl jauhoja
1,5 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl hienonnettua kardemummaa
100 g voita
2 kananmunaa
1 dl turkkilaista jogurttia
2 dl maitoa
1 tl vanilja-aromia
1 tl sitruuna-aromia
1 tl vaniljatahnaa

Pinnalle mantelirouhetta sekä raesokeria maun mukaan

Sekoitetaan ensin kuivat aineet keskenään. 
Nypitään voi joukkoon ja sekoitetaan murumaiseksi taikinaksi. Lisätään loput aineet ja sekoitetaan tasaiseksi. Kaadoin taikinan hyvin voideltuun piirakkavuokaan. Pinnalle ripottelin nyt vain raesokeria. (olikin mantelirouhe loppu) Laitin uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi. 







lauantai 29. elokuuta 2020

SIENIMETSÄLLÄ


Kävin aamusella tyttären koiran kanssa puolen tunnin metsäreissun... Laitoin Köpille oikein tutkan kaulaan, ettei vaan kumpikaan eksytä... Löytyi muutama kanttarelli ja rousku. Niin kiva kelikin oli vielä. Ainoa harmitus että hirvikärpäsiä on jo tullut nurkkiin. Ne eivät ole yhtään kivoja metsäkamuja. 













lauantai 22. elokuuta 2020

SORSAA

Isäntä oli edellispäivänä sorsametsällä ja sai pari tavia ja 4 heinäsorsaa. Hän teki niille mausteliemen ja antoi maustua vuorokauden. Tein niille kaveriksi puolukkapunasipulihilloa ja valkosipulikermaperunoita. On se joka syksy vaan yhtä hyvää. (tällä kertaa mausteliemi oli niinkin yksinkertainen kuin valkosipuliöljyä ja grillimaustetta) 

Rintafileet olivat grillissä muutaman minuutin per puoli. 





lauantai 15. elokuuta 2020

AKKAPORUKALLA

Kiva perjantai oli kyllä akkaporukalla. Näemme kerran vuodessa meillä herkutellen, viiniä maistellen, kaupoilla käyden ja muuten vaan vaihdellen kuulumisia.

Tuossa väläyteltiin että voitaisiin jopa nähdä vielä ennen joulua ja viettää vaikka pikkujoulut mummonmökissä ja pelailla juomapelejä.. Mikäs siinä! 

Tervan makuista kahvia tuli osteltua, mutta itselle ei tällä kertaa tarttunut muuta mukaan. Sienikori oli jo kädessä mutta nuukuus iski ja jätin seuraavaan kertaan. 




 



keskiviikko 5. elokuuta 2020

VAPAAPÄIVÄ

Aivan mahtava päivä. Kuten aina extemporeevapaapäivät on. Tytär on nyt lomalla ja tuli käymään koiruksensa kanssa. Kävimme kaupungilla syömässä ihanat salaatit ja sitten vielä jäätelöllä. 

Aamulla olimme sienimetsällä ja sainkin mummulle kerättyä muutaman tatin. Sai Köpikin kivasti liikuntaa kun oli mukana. 

Alin kuva ei ole tältä päivältä, vaan viime viikonlopulta kun olimme Naantalissa käymässä siskon ja äidin kanssa. Kiva reissu sekin oli ja äiti otti sitten tyttäristään kuvan. Naurattaa vieläkin.