keskiviikko 27. marraskuuta 2019

JOKO PIAN SAA AVATA


Ihan itse täytin lokerot ylläreillä. Ei malta odottaa kun saa avata ekan luukun!!
Tuunasin vanhan puisen lokerikon valkoiseksi (ylläri) ja lisärin tarranumerot. 
Kyllä nyt kelpaa. 











tiistai 26. marraskuuta 2019

HIRVIMUREKE


En kyllä muista milloin viimeksi olen mureketta tehnyt. Nyt tein hirvenjauhelihasta.
Oli kyllä tosi hyvää, vaikka itse sanonkin! hih!
Maistuu tosi hyvin salaatin kera.




Aineet (kaikki vaan sekaisin)
1 kg hirven jauhelihaa
1 iso kananmuna
1 dl kolmen juuston kermaa
0,5-1 dl korppujauhoja
1 iso sipuli, joka paistettu reilussa voissa pannulla
0,5-1 dl kuivattuja karpaloita
0,5-1 dl jalapenojuustoa pikkusina palasina
0,5-1 tl mustapippurirouhetta
1,5 tl savusuolaa
2 rkl hunaja-sinappia (Dijon)
reilusti kuivattua timjamia
reilusti valkosipulirouhetta / tuoretta valkosipulia

2 pkt pekoni-siivuja

Saa olla uunissa 45-50 minuuttia 200 asteessa.
















sunnuntai 24. marraskuuta 2019

JOULU LÄHENEE


Joku ihme extemporee oivallus oli hommata itselle joulukalenteri. Näin netissä ihanan puisen joulukalenterin ja aattelin että tuon tuunaankin oman näköiseksi...
Valkoista maalia siis ostettu ja kun luulin että tuossa olisi erilliset laatikot niin voisin kääntää laatikon pystyasentoon. No ei ollut, vaan olikin avattavat ovet ainoastaan. Kokokin oli paljon pienempi mitä kuvittelin. Tämä siis huutonetistä. 
Mutta aloitin tuunauksen kuitenkin.... 




Niin ja oli jostain tänään leppäkerttukin herännyt ihmettelemään joulukalenteria... 






tiistai 12. marraskuuta 2019

PUNAVIINI-MOKKAPALAT


Tein ekaa kertaa tällaisia mokkapaloja. Ohje suoraan ulkomaalaiselta sivustolta.
Jännän makuisia. Hyviä tietenkin, kun on suklaata. Punaviinistä itse en välitä, mutta tähän sopi yllättävän hyvin.
Melkein lisäisin ohjeeseen vielä vaniljasokeria.... 


Nämä punaviinibrowniet ovat nimeltään Red Wine Brownies with Drunken Cranberries ja niitä varten tarvitset seuraavat ainekset:
– 3/4 kupillista (noin 1,8 dl) punaviiniä
– 1/2 kupillista (noin 1,2 dl) kuivattuja karpaloita
– 3/4 kupillista (noin 1,8 dl) jauhoja
– 1/2 teelusikallista merisuolaa
– noin 110 grammaa voita + hieman lisää voiteluun
– 6 oz (170 grammaa) suklaata (esim. tummaa)
– 3 suurta kananmunaa
– 1,5 kupillista (noin 3,5 dl) sokeria
– 1/3 kupillista (noin 0,8 dl) makeuttamatonta kaakaojauhetta
– 1/2 kupillista (noin 1,2 dl) pilkottuja saksanpähkinät (halutessa)

Näin valmistat punaviinibrowniet:
1. Pienessä kulhossa sekoita punaviini ja karpalot ja anna niiden olla puolesta tunnista tuntiin tai kunnes karpalot näyttävät täyteläiseltä
2. Sekoita jauhot ja merisuola kulhossa ja siirrä syrjään
3. Kulhossa kiehuvan veden yllä lämmitä voi ja suklaa, kunnes ne ovat juuri sulaneet ja sekoita ne yhteen
4. Ota kulho pois lämmöltä ja sekoita sekaan kananmunat yksitellen. Jos kulho vaikutaa todella kuumalta, anna sen jäähtyä vajaan tunnin ajan ennen kuin lisäät munat)
5. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja sekoita, lisää sitten toisesta kulhosta jauhosuolaseos ja sekoita hyvin
6. Sekoita sekaan viini ja karpalot ja jos käytät saksanpähkinöitä, lisää ne tässä vaiheessa
7. Kaada taikina voideltuun 20cm x 20cm -kokoiseen vuokaan ja paista 177-asteisessa uunissa noin 40-50 minuuttia tai kunnes hammastikulla kokeillen tikkuun ei tartu taikinaa.
8. Kun browniet ovat paistuneet, ota ne pois uunista ja anna jäähtyä noin puoli tuntia vuoassa ja sitten siirrä jäähtymään ne ritilälle.





lauantai 9. marraskuuta 2019

ISÄNPÄIVÄ


Meillä juhlittiin nyt perjantaina jo isänpäivää, koska suurin osa porukasta pääsi syömään meille juuri silloin. Mahtavaa kun paikalle pääsi pappa, taata, isäntä ja yksi tuleva isäkin.
Ihanaa! Oma isä korjasi samalla keittiön lamppunikin joka oli pimahtanut rikki. Kiitos! Hih! Tulee aina meille työkalupakki mukana. Maailman paras isä! <3

Tein ruoaksi hirvipullia, valkosipulikermaperunoita ja jallukastiketta...
Lisäksi oli peuran ja kauriin palvia, suppilovahveropikkelssiä, puolukkapunasipulihilloketta ja jottain muuta pientä. Jälkkäriksi tein Salted Caramel-juustokakun.
Sen ohjeen löysin Kakkuviikarin sivuilta.


Tarkkaan kun en mitään kastikeaineksia mittaa, niin suurinpiirtein ohje

Jallukastikkeelle:
 2 dl kastikeaineksista tehtyä lientä
1 rkl hunajasinappia
1 kasvisliemikuutio
2 dl kuohukermaa
 1 rkl maissitärkkelystä tai vastaavaa
1 tl mustapippurirouhetta
0,5 tl suolaa
0,5 dl yhden tähden jallua

Saa muhia rauhassa puolisen tuntia.....




Salted Caramel - juustokakku (Glut & Lakt)

Pohja
200 g Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
(huoneenlämpöistä)
1,5 dl sokeria
 1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa

Päälle
Sormisuolaa
Salted & Caramel -suolapähkinöitä





1. Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele 24 cm irtopohjainen vuoka. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa noin 12 min, kunnes on saanut vähän väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä hieman.
2. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi, lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen. Lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
4. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista uunin keskitasolla 30-35 min kunnes pinta ei enää kiillä ja täyte on "pysähtynyt". Anna jäähtyä.
5. Tee sitten kinuskikerros. Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen noin 20 min. Kokeile ensin laittaa pisara kinuskia jäähtyneen kakun päälle, jos pisara pitää muotonsa, kinuski on valmista.
Anna kinuskin jäähtyä minuutin verran, kaada sitten kakun päälle. Tasoita pinta.
6. Anna kakun olla jääkaapissa yön yli. Ripottelee sormisuolaa ja halutessa suolapähkinöitä kakun päälle ennen tarjoilua.







sunnuntai 3. marraskuuta 2019

HALLOWEEN 2019!


Kivat halloween-juhlat oli! Olin laittanut mummon mökin paraatikuntoon. Paljon oli porukkaa (nuoriso siis juhlimassa, itse änkesin mukaan, hih!)
Muutama kuva eiliseltä. Ruoaksi tein pizzaluita, valkosuklaajuustokakun ja nuoriso toi sipsejä, omat juomansa ja yksi tyttö oli tehnyt suolasia muffinsseja! Kyllä kelpasi.
Paras asu palkinnon sai tänä vuonna JEESUS sekä PELLE. Raadissa tänä vuonna minä sekä naapurin rouva.
Tyttären koiruskin esitti hetken haamua...
Palkintona tänä vuonna oli ihan vahingossa oikein osuvat taskumatit! Voittajat olivat oikein tyytyväisiä.
Jospa taasen ensi vuonna! Ei malta odottaa!