maanantai 30. syyskuuta 2019

VIIKONLOPUN METSÄSSÄ



Eipä tarvinnut kauaa olla taasen lähimetsässä, kun tuli rouskuja ja nyt löytyi jo muutama suppilovahverokin. Ja aivan täydellisen näköinen herkkutatti! Sitä ei voinut jättää yksinään metsään, vaan se oli pakko ottaa mukaan ja paistaa kotona pannulla. Siitä tulikin itseasiassa sitten pieni kermainen sienikastike.


















sunnuntai 29. syyskuuta 2019

KUKKASYTYKKEITÄ



Kokeilin tehdä vessapaperirullista sytykkeitä. Sytykemalleja on monia, mutta tätä kukkaa en ole vielä kokeillut. Siinä leikataan vessapaperirulla noin viiteen osaan (saa noin sentin paksusen rinkulan)  ja laitetaan 2-3 rinkulaa puoliksi taitettuna kokonaisen rinkulan sisälle. Sitten kokonaisuus dipataan sulaneessa steariinissa ja laitetaan leivinpaperin päälle kuivumaan. Nopea ja helppo !








lauantai 28. syyskuuta 2019

VALOPULLOJA PYÖRNILLE



Innostuin viemään muutaman askartelemani valopullon Lapin Pyörnille myyntiin. Siellä  kahvilan pitäjä Elisa niin ihanan pirtsakkana, kuten aina! Pyörnillä on niin kiva käydä ja siellä TOSI paljon katseltavaa ja ostettavaa! Tunnelmallinen paikka tosiaan. Varmasti kaikille jotain. Muutaman kuvan nappasin, kun pulloja laitettiin esille. Jos ette vielä ole tuolla käyneet, suosittelen käymään vaikka kahvilla!


Linkki Pyörnin lahjatavarakahvilaan:  http://www.pyorni.net/









 





Muutama pullo kuvattu valot päällä






torstai 26. syyskuuta 2019

VALOPULLOJEN TUUNAUS



Innostuin tuunaamaan muutaman vanhan viini/skumppapullon lisää.
Ihan tummissa pulloissa valoa ei hyvin näy, kuin ihan pimeässä, mutta muuten oli kiva koristella uuteen uskoon joskus lahjaksi saatu pullo.

























tiistai 24. syyskuuta 2019

KANARISOTTO UUNISSA


Ei tästä oikeastaan helpompaa ruoanlaittoa ole. Mitään ei tarvitse paistaa, eikä keitellä etukäteen. Senkun sekoittaa vain kaikki sekaisin ja uuniin. Ja hyvää on!



Aineet
2,5 dl risottoriisiä
chilimaustetta / intialaista maustetta (oman maun mukaan)
1 tl currymix-maustetta
2 rkl soijakastiketta
1 sipuli pilkottuna pieneksi
2 porkkanaa pilkottuna pieneksi
2 valkosipulin kynttä pilkottuna pieneksi
1 kasvisliemikuutio
300 g marinoituja kanansuikaleita (noin)
päälle 6 dl keitettyä vettä

Kaikki siis tosiaan vain sekaisin, uuniin puoleksi tunniksi 200 asteeseen ja sitten sekaan
2 dl kermaa
 ja saa olla toiset puoli tuntia vielä muhimassa.

Sitten vaan syömään!







sunnuntai 22. syyskuuta 2019

HERKUTTELU SUNNUNTAI


Niin kiva viikonloppu! Oli tyttären kavereita täällä perjantaina saunomassa, paljuilemassa ja viihdyttämässä meitä vanhoja, hih!!  Itsekin innostuin niin että tuli oikein baarissakin kävästyä piiiitkästä aikaa nuorison kanssa. Oma lempidrinkki tällä hetkellä on mansikkaeskimo ehdottomasti.

Mutta näin sunnuntaina tuli sitten syömään meidän koko perhe ja isännän sisko perheineen.
Tehtiin lihasoppaa ja minä tein appelsiinitoscajuustokakkua. Oma äiti ihastui tähän niin, että laitan ohjeen tähän mukaan. Mummu pääsi puoleksi tunniksi oikein sienimetsään Köpin kanssa ja löysi vielä muutaman kangasrouskunkin. Mahtavaa!!!










APPELSIINI-TOSCA-JUUSTOKAKKU

(24-26 cm irtopohjavuoka)

Pohja
125 g voita
1 dl sokeria
0,5 dl kookosjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja (glut)
2 rkl kermaa

Täyte
2,5 dl piimää
0,5 dl appelsiinin mehua
raastettua appelsiinin kuorta
2 prk appelsiini-tuorejuustoa
4 kananmunaa
2 rkl maissitärkkelystä / perunajauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Päällinen
50 g voita
1 dl sokeria
0,5 dl kermaa
1/4 dl appelsiinin mehua
1 rkl vehnäjauhoja (glut.)
3 dl mantelilastuja

Uunissa saa olla 200 astetta. 
Laitoin tämän kakun pohjan 26 kokoiseeen irtopohjavuokaan. Vuorasin sen ensin leivinpaperilla. Vaahdotin voin ja sokerin vaahdoksi, lisäsin sitten joukkoon kaikki kuivat aineet sekä kerman. Taputtelin taikinan vuokaan, parin sentin korkeudelle laitoin taikinaa myös reunoille. Täytteessä sekoitin piimän ja tuorejuustot sekaisin. Lisäsin sitten loput täytteen aineet joukkoon.
Kaadoin täytteen pohjan päälle ja annoin koko komeuden olla uunissa puolisen tuntia.

Toscapäällinen:
Mittasin kaikki aineet kattilaan, kiehautin hetken aikaa ja sitten kaadoin kaikki tasaisesti juustokakun päälle ja annoin olla vielä uunissa noin vartin verran.
Annoin jäähtyä huoneenlämmössä ja sai olla yön yli jääkaapissa ennen kuin syötiin.









lauantai 14. syyskuuta 2019

SIENIÄ


Tänään tuli ihan ennätysmäärä kangasrouskuja, ainoastaan puolen tunnin aikana. Kaksi ämpärillistä! Ihan mahtavaa! Ahven fileitäkin saatiin tutulta eilen, niin ne paistoin samantien pannulla kunnon voissa ja mausteissa. Tosi hyvää! Sienisalaattiakin on nyt ainakin runsaasti. Toinen satsi jo menossa...






perjantai 13. syyskuuta 2019

VALOPULLOJA


Eilen tosiaan tuunattiin vanhoja viini/viinapulloja. Yksi laittoi myös servettitekniikalla lasipurkkiin (decoupage-lakalla siveli hieman lasipurkkiin lakkaa, siihen servetti päälle ja vielä lakkaa päälle) ihanan servetin, koristeli kultaisilla hipuilla, mutta en siitä sitten saanut kuvaa, kun känny ei vaan suostunut sitä ottamaan. On alkanut koko puhelin tökkimään. Melkein jo mietin että pitäisikö ostaa kokonaan uusi luuri, paremmalla kameralla.......













torstai 12. syyskuuta 2019

PORKKANAKAKKUCHARLOTTA


Tänään meillä on akkojen kanssa askarteluilta ja tein sienipiirakkaa tarjolle sekä tämän porkkanakakkucharlotan. Tämä ohje on suoraan "Perinne ruokaa Prkl"-blogista.
Sen verran itse muutin ohjetta, että laitoin kääretorttuun tavallisen tuorejuuston tilalla täytteenä vaniljatuorejuustoa sekä 1 tl vaniljasokeria korvasin vaniljatahnalla...







Valmista Charlotte russen täyte vatkaamalla vispikerma kiinteäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto voimakkaasti sekoittaen. Lisää joukkoon tomusokeri ja raastettu appelsiinin kuori. Lisää lopuksi vaniljakreemijauhe koko ajan sekoittaen. Lisää täyte välittömästi kulhoon kääretorttupalojen päälle.
Nosta kulho jääkaappiin noin tunniksi ja kumoa kakku tarjoiluastiaan. Koristele kakku halutessasi tomusokerilla.












sunnuntai 8. syyskuuta 2019

SIENIÄ ODOTELLESSA


Vielä ei ole kauheasti sieniä näkynyt.  Syyssateet ovat alkaneet, joten jos sitten pian....piti nämä muutama hassu karvarousku hakea Alavuden suunnalta. Kävi silleen hauskasti kun kävin Tuurin kyläkaupalla eilen siskon ja äidin kanssa (Veljekset Keskinen), niin taukopaikan läheisyydeltä takaisin tullessa nämä bongasin.




Ei ollut kyläkauppa kuten ennen vanhaan. Siis varmaan siitä on 15 vuotta kun viimeksi kävin. On  yksi ISO ostoskeskus (hinnat nousseet suhteessa aika lailla) , pari ruokapaikkaa ja toinen sattui olemaan kiinni. Pizzapuffet sitten. Eli paras oli tällä reissulla kyllä taukopaikalla äidin tekemä lohileipä, termarista juotu kahvi sekä rahkapiirakka.







Ihanat kengät löysin mukaani.
Kun tuonne asti ajelin, niin kyllä piti ostaa myös jotain kivaa.