maanantai 13. tammikuuta 2020

VIIKONLOPUN HERKKUJA


Isännälle tuli viime perjantaina saunavieraita ja minulle tuli lauantaina. Ajattelin että teen ison lohimakaronisalaatin joka riittää sitten kaikille. Aattelin päästä tosi helpolla, niin ostin sitten vain patonkeja lisukkeeksi sekä tein munavoita niiden kera... 
Tein pitkästä aikaa myös kuivakakun, tällä kertaa sitruunaisen sellaisen. Lisäksi isäntä teki riimikaurista, josta otin siivuja tuulihattuihin... 
Kyllä kelpasi!




Perus-tuulihattuja tein ja täytteeksi laitin savuporotuorejuustoa smetanalla sekä ruohosipulipilpulla.
Lisäksi laitoin niiden väliin vielä isännän tekemää riimikaurista. 

******



Onneksi tuli hommattua "markkinakatos" paljun ylle viikonlopuksi. Lauantaina tuuli hippasen ja tuli alas räntää ja vettä vuorotellen. Eipä ainakaan muki kastunut sitten paljussa istuessa...

*********




Sitruunakakku
200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 kpl kananmunia
puolikkaan sitruunan mehu + sitruunan kuoriraastetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vuoan voiteluun voita + korppujauhoja

Itse käytin silikonimuottia, niin ei tarvinnut kuin voidella.
Sai olla uunissa 150-175 - asteessa noin 50 minuuttia.

Päälle laitoin tomusokeria sekä sitruunan kuorta...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti