sunnuntai 8. helmikuuta 2026

BARBIEKAKKU

 Tänään oli lapsenlapsen synttärijuhlat. Tein sinne barbie-kakun sekä pienemmän vaalean kakun, johon sai kynttilän laitettua. Se oli gluteeniton kokonaan. (Sen lasitekniikalla) 
Barbie-kakkuun tein "suklaapossun mehevän suklaakakkupohjan" sekä kahteen väliin oman suklaisen levykakkupohjan. Eipä ole aikoihin mennyt niiiiin paljon pieleen kuin nyt tämän kakun kanssa. Tuntui että kaikki osa-alueet meni josain kohtaan plörinäksi. Jäi kakkupohjia raa'ksi jostain syystä, kermavaahto ei jämäköitynyt , voikreemi meni loppujen lopuksi nappiin, mutta sitten piti tehdä massasta lumihiutale koristeita, eipä onnistunut. Mietin jo että haen kaupasta kakun ja tuunaan 😂.  
Sain juuri ja juuri Barbien mekonkin peitettyä kermavaahdolla. 
Mutta sinne niin vaan vein kakut, juhliin....syötyäkin tuli, vaikka jännitin kun ensin maistelin pelkästään sitä suklaakakkupohjaa, niin ei ollut omaan makuun oikein se. Mutta on välillä kiva kokeilla jotain muita ohjeita kuin omia. 
Väsynyt, mutta onnellinen.




Barbie-kakun väliin pursotin joka kerrokseen hasselpähkinäsuklaakreemiä reunoille, keskelle mansikkahilloa ja päälle hieman mansikkakermavaahtoa. Pariin väliin taisin lisätä vielä banaania. Kakun päälle levitin sitten kondensoidusta maidosta voikreemin tasoittaakseni sen, ja sen päälle kermavaahdosta ruusukkeita yms.

Lahjapakettikakun väliin laitoin lemon curdia, granaattiomenahilloa sekä kermavaahtoa. Päälle kermavaahtoa.

Barbin jalat käärein elmukelmuun, että kivampi poistaa se sitten kakusta kun suurin osa syöty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti