SUURI SURU

 "Vaikeni hiljaa ääni tassujen, 

ei juokse hän vastaani enää haukkuen. 

Nyt on aika kauniiden muistojen. 

Säilytän niitä ja vaalin rakastaen. 

Suru kun kalvaa ja ikävä on, muistan, ystävälläni nyt hyvä olla on."

Oma nallekarhu Erä-Vaihelan Masi

16.4.2013-18.2.2026.

Kyllä voikin omaan sieluun sattua nyt ja lujaa

💔💔💔

Kiitos kaikille suruun osaa ottaneille. 

Tiedän että kenellä ei lemmikkejä ole, eivät ymmärrä sitä luopumisen tuskaa, jotkut jopa vähättelevät asiaa. Aina ihmetellyt että eihän se ole keneltäkään pois. Jokaisella saa olla oma suuri suru minkä asian kohdalla tahansa. Itsellä oli tämä nyt todella kova paikka menettää rakas karvapallero, jonka luonteen tiesin melkein 13 vuoden takaa. Tiesin pienellä haukulla, olemuksella, ääntelyllä mitä hän halusi ja mitä sillä haukun äänensävyllä tarkoitti. Oli hän jo sentään kolmas meillä pennusta asti ollut koira. Muitakin ollut, mutta vauvasta asti ollut on eri asia. Masi oli meidän oma rakas, ei rotumääritelmän paras, mutta meille paras ja erittäin rakas.

 Sellaista yhteyttä ketään muu tiedä kuin koiran omistaja. Hän oli meille pennusta saakka se oma hömppä Hessu Hopo,  joka nautti elämästään ja osasi nauttia siitä huolettomasti. 

On niiin pirun sääli, että nyt jo piti Masista luopua. Vaivat vaan meni yli sietorajan. En halua että ketään joutuu kärsimään liikaa. Hän oli huippuhyvä hirvikoira, lempeä luonteinen karvakaveri ja ihmisen rakas ystävä. Oma rakas. Ikävä on kova! 

Lapsenlapsi oli piirtänyt Masista kuvan.
 Oli ollut myös surullinen. 
❤️❤️