keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

DONITSIT

 Tein muutaman donitsin tänään kun eno tuli päivällä kaffeelle siskoni kera. Donitsien päälle laitin tällä kertaa ihan kanelisokeria, mokkakuorrutetta ja yksissä oli kaupan valmis kinuskikreemi päällä, johon lisäsin strösseleitä. Eli tuosta satsista sain 16 kpl pieniä donitseja. Pursotin taikinan pursotinpussista suoraan pariin öljyttyyn donitsivuokaan. Ehkä olisi se 12 kpl vuoka riittänyt, kun olisi pursottanut hieman enempi koloihin taikinaa...





Taikina
0,5 dl öljyä
1,25 dl lakt piimää
1 kpl kananmuna
0,5 tl sitruuna-aromia
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
0,5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Sekoitin öljyn, piimän, kananmunan, sokerit ja sitruuna-aromin sekaisin. Yhdistin kuivat aineet ja lisäsin joukkoon. Ei saa vaivata liikaa.
Paistoin uunin keskiosassa 200 asteessa noin 6-7 min... Sen jälkeen sivelin donitsit pullasudin kanssa molemmin puolin kevyesti sulalla voilla.
Osan donitseista pyöritin kanelisokeriseoksessa, toisten päälle laitin kaupan valmista kinuskreemiä suoraan purkista (lisäsin päälle nonparelleja) ja kolmannet sai päälleen mokkakuorrutuksen karkkisilmillä.

Mokkakuorrutus
25 g voita
1-2 rkl vettä
1 tl pikaespressokahvijauhetta
0,5 tl tummaa kaakaojauhetta
2.2 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria

Ensin sulatetaan voi, sitten mukaan lisätään espresso- ja kaakaojauhe sekä vesi. Sekoitetaan hyvin, sitten lisätään sokerit. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti