tiistai 1. helmikuuta 2022

BAILEYS-LASKIAISPULLAT

 Tänä vuonna ajattelin tehdä Baileys-laskiaispullia. Pullat teen aina perus ohjeella, mutta jotain vähän uutta tvistiä on muuten kiva joskus laittaa. Tällä kertaa kannen alle tuli Baileys-vaahtoa sekä Baileys-suklaasydän.
Myöskin pullaohje on puolet normaalista. Koitan aina tehdä vähän pienemmän kokoisia pullia, eikä mitään maapallon kokoisia. Kivampi syödä vaikka huomenna  kaksi kaksostenpäivän kunniaksi!


Pullaohje
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
3/4 dl sokeria
1 tl aitoa vaniljasokeria
1 mm suolaa
(30 g raastettua mantelimassaa)
1 tl kardemummaa
noin 6-7 dl vehnäjauhoja
80 g voita
1 kananmuna (pieni)

Voiteluun lisäksi yksi kananmuna.

Lämmitetään maito kädenlämpöiseksi ja liotetaan hiiva siihen. Lisätään sokerit, suola, muna ja kardemumma.
Lisätään jauhot erissä ja loppuvaiheessa myös huoneenlämpöinen voi.
Annetaan nousta niin kauan että taikina on kaksinkertaistunut.
Kun taikina noussut, kannattaa jakaa taikina vaikka kahteen osaan ja ottaa pötköistä sitten 
itselle sopivan kokosia palloja, joista pullat pyörittää. Annetaan kohota vielä toisen kerran uunipellillä, voidellaan kananmunalla. Laitetaan uuniin noin 8 minuutiksi. Asteet 220. 
(itse sain tästä 15 kpl kivan kokoisia pullia)

Baileys-vaahto
3 dl kuohukermaa
3/4 dl Baileys-kermalikööriä
1 rkl tomusokeria
1 tl vaniljakreemijauhetta

Kaikki vaahdotetaan kerralla kovaksi vaahdoksi.

Baileys-ganache
0,5 dl Baileys-likööriä
140 g tummaa suklaata
pari Baileys-suklaakonvehtia

Kiehauta likööri. Ota kattila pois liedeltä ja paloittele suklaat kattilaan liköörin joukkoon.
Sekoittele niin että  suklaa sulaa.

Laita reipas teelusikallinen ganachea halkaistun pullan alaosan keskelle.
Lisää sen ympärille Baileys-kermavaahtoa ja kansi päälle.

Sihtaa vielä pullien päälle tomusokeria.

NAUTI!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti