perjantai 9. huhtikuuta 2021

MEIDÄN KOTIRUOKAA

Meidän kotiruokaa parhaimmillaan. Siis todellakin! Useimmin tehdään varmaan jauhelihakeittoa, mutta nyt ajattelin tehdä vähän parempaa ja tein peuran kulmapaistista kastiketta. Halusin jotain ihan uutta käyttää kastikkeessa, koska kastikkeita en kovin usein tee. Paistoin lihanpalaset kevyesti paistinpannulla (voita tietenkin mukana), lisäsin suolaa, pippuria sekä rakuunaa. Lisäsin Maizenan ruskeaa suurustetta ja pyörittelin kaikki hyvin sekaisin. Lopuksi lisäsin vettä, kermaa, lorauksen savunmakuista aromia sekä lorauksen häränlihafondia. Oli muuten hyvää! Kastike sai muhia sen aikaa, kun laitin perunat kiehumaan. Lisukkeeksi tein karamellisoituja punasipuleita.





Karamellisoitu punasipuli
- 4 isoa punasipulia
 -1 rkl voita
- 2 rkl fariinisokeria
- 3 rkl punaviinietikkaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Kuorin ja viipaloin punasipulit renkaiksi.
Sulatin voin ja sokerin pannulla, lisäsin sitten sipulit ja kääntelin niin kauan että pehmenevät.
Lopuksi lisäsin punaviinietikan ja mausteet, kiehautin.
Valmis.

*****



APPELSIINIRAHKAPIIRAKKA
(tämän ohje oli Valion sivuilla, muokkasin itselle sopivaksi)

3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl Valio Oivariini  juoksevaa
400 g appelsiinirahkaa
1 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 appelsiini + vähän kuoriraastetta

Muruseos
0,75 dl pistaasipähkinöitä
0,5 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl Valio Oivariini juoksevaa

Ensin tehään muruseos. Hienonsin pähkinät rouheeksi ja paahdoin ne kuivalla pannulla (keskilämmöllä). Siirsin kulhoon.
Lisäsin sitten sokerin, vehnäjauhot sekä Oivariinin. Nypein seoksen tasaiseksi.

Seuraavaksi vatkasin huoneenlämpöiset munat ja sokerin paksuksi vaahdoksi.
Yhdistin Oivariinin ja toisen purkin rahkaa. Sekoitin tasaiseksi. Lisäsin maidon.
Sihtasin jauhot + leivinjauheen taikinaan. Lisäsin sitten rasva-rahka-maitoseoksen.
Kaadoin taikinan suorakaiteen muotoiseen leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan.
(koko n. 30 x 23)

Kuorin appelsiinin (koitin ottaa kaikki kalvot pois) pieniksi lohkoiksi.
Lusikoin pinnalle ne ja vähän raastoin appelsiinin kuorta mukaan. 
Lopuksi siihen päälle sitten vielä loppu rahka.

Siihen päälle muruseos ja uuniin 175 asteeseen noin 45 minuutiksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti