perjantai 27. kesäkuuta 2025

MALLORCAN REISSULLA

 Viime viikon olin sukulaisten kanssa Mallorcan Pollencassa. Yhtenä päivänä vuokrattiin auto, jolla pääsi sitten vähän pidemmälläkin käymään. Tuli otettua niiiiin paljon kuvia, että muutaman vaan pystyy laittamaan tähän tällä kertaa. 

Omalla kylällä oli yhtenä päivänänä markkinat ja koko viikon oli 39 astetta lämmintä, joten tarkeni ainakin katsella ja kulkea! Ehkä jopa liiankin kuuma oli. 
Omalla kylällä oli myös Calvari Chapel El Clavari, jonne oli asteltava 365 rappusta, jotta pääsi kappelia katsomaan paikan päälle. Kävin siellä yksi aamu. Sanotaanko että hiki virtasi joka suunnasta kun ylös pääsin. Mutta kannatti. Niin kauniit maisemat oli alastullessa, kauniit kukat ja vuoristo siinsi kaukana.
Yhtenä päivänä kävimme junalla Sollierissa, vanha puujuna kuljetti ihmiset kauniiden maisemien läpi kaupunkiin, jossa sitten tehtiin vähän tuliaisostoksiakin. Ostin itse oliivipuusta tehdyn pienen telineen, jossa oli hiiri ja juusto-ottimia 6 kpl. Oli kaunis. 

Kauppahallissakin tuli poikettua ja voi sitä merenelävien määrää, aivan upeeta! Paellaa tuli syötyä, juomia nautittua ja maisemia katseltua. Oma majapaikka oli Pollencan keskustassa, josta oli mukava kävelymatka omaan vakiruokapaikkaan, jossa maisteltiin erilaisia ruokia ja drinkkejä.
Kirkoissakin tuli käytyä viilentymässä ja samalla ihastelemassa kauniita taideteoksia.






























torstai 26. kesäkuuta 2025

PASTEL RUSO

 Tein eilen illalla extemporee (ehkä Mallorcan reissun innoittamana) espanjalaisen jälkiruuan täksi päiväksi. Tein oman muunnellun version pastel rusosta. Maistui oikein hyvin tuoreiden mansikoiden kanssa.


Pohja
100g hienoa sokeria
100g mantelijauhoja
4 kpl kananmunan valkuaista
(vaahdotettu)

Sekoitetaan aineet varovasti keskenään. 
Levitetään leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tasaisesti ja paistetaan 180 asteessa n. 8-10 min.
(Pellin koko puolet isosta uunipellistä.)
Kun pohja jäähtynyt, jaetaan se kahteen osaan.

Täyte
1,3 dl maitoa
100 g voita
50 g sokeria 
30 g paistettuja ja jauhettuja hasselpähkinöitä
30 g paistettuja ja jauhettuja manteleita
15 g perunajauhoja
2 keltuaista
1 tl rommi aromia
Vaniljasokeria maun mukaan
Päälle tomusokeria 

Sekoita ja vatkaa kaikki ainekset keskenään, paitsi voi.
Keitä seos pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes siitä tulee kiinteää. 
Anna hieman jäähtyä ja lisää voi.
Sekoita kunnolla. Levitä puolet täytteestä yhdelle pohjalle, lisää toinen pohja päälle ja levitä sitten loput toiselle pohjalle. 
Lisää tomusokeria. Nautitaan kylmänä.
 
Itse laitin vielä päälle tuoreita mansikoita ja itsetehtyä appelsiinicurdia.
Netistä löytyi jostain ohje curdille.
(Kinuskissan sivulta)


sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

SYNTTÄRIKAKKU

 Tein täksi päiväksi lapsenlapselle synttärikakun. On vaaleaa kakkupohjaa sekä tummempaa kakkupohjaa välissä. Itse tein väliin appelsiinicurdia. Kokeilin välillä tehdä erilaista makumaailmaa, koska melkein aina on mansikkakakku. Nyt siis välissä (kaikissa kolmessa) appelsiinicurdia, kermavaahtoa sekä mandariinin palasia. Saa nähdä meneekö jatkoon.






lauantai 14. kesäkuuta 2025

TUUNAUSTA

 Polttopiirtelin tuttavan tekemiin pullopiilopönttöihin. Kiva polttopiirtää puuhun, jossa polttopiirrin kulkee hyvin ja sutjakkaasti. Ei ole pihkaa eikä öljyä haittaamassa. 







tiistai 3. kesäkuuta 2025

KESÄ

 Tänään kävin Kessun kanssa 9 km kävelylenkillä. Aika usein käyn samalla lammella ja takasin. Kiva tässä parin viikon aikana huomata kuinka kesä edennyt....