RAKKAUTTA ON.....

...... öinen tarkastus kumppanilta, ettei pihalla ole mörköjä ja

äidin ja isän huolehtuneisuus olenko kunnossa.

Siis viime yönä herättiin niin outoon ääneen pihalla että en ole koskaan ennen semmoista kuullut. Ääni oli kuin kahden kissan välisestä kahinasta (mutta ei sinne päinkään) ja ääni kuului vain yhdelle, jollekin oudolle. Ihan oli pakko nousta ylös ja isäntäkin meni ulos asti katsomaan lampun kanssa näkyykö mitään. Koirat haukkuvat pimeään metsään. Itse seison keskellä yötä yöpaita päällä terassin oven takana katsoen kun isäntä kävelee pitkin pihaa ja välillä häipyen jonnekin valon vaan pilkahtaessa vajan takaa. Monen monta kauhuleffaa on tullut katsottua ja muutama sadasosasekunti oli jo kuvitelmissa että jokin iso karvainen mörkö tuijottaa metsän pimeydestä silmät kiiluen ja tulee esiin pikkuhiljaa havupuiden takaa ja kuin hidastetussa elokuvassa raatelee kaiken pihalla liikkuvan, avaa koiratarhat ja muuttaa meidän koirat isoiksi pahoiksi susiksi ja sitten hahmo siirtyy seisomaan ikkunan taakse suoraan oman kasvoni eteen. Kauhunsekaisin tuntein tuijotan takaisin lasi-ikkunan läpi. Ovi vain välissä… No niin!!! Juu ei sitten mitään pihalla näkynyt, ei sitten mitään, ei jälkiäkään. Tie mikä elukka sitten oli valitellut siellä huonoa oloaan. Takaisin nukkumaan.

Aamulla viideltä herään karmeaan pääkipuun. No buranaa naamaan ja kahvia. Kyllä se ohi menee. No eipä mennytkään. Migreeni iski pitkästä aikaa oikein kunnolla. Näkökenttä häipyili ja perinteiset sahalaidat siirtyi silmästä toiseen. Arrghh…ei muutakuin takaisin sänkyyn. Olevanans huono olokin. 

No seuraavaksi herään puoliltapäivin kun puhelin soi.

(Viestillä olin jo ilmoittanut että en tule töihin, en tule käymään vanhempieni tykönä tänään, enkä oikein muutakaan) Isä soittaa olenko kunnossa? Öööö…juu olen. Ei tässä mitään. Ihan migreeniä vaan. Katsoin kelloa ja ooho. Tokkurainen olo mutta muuten jo alkaa elämä voittamaan. Lisää buranaa vielä. Jos vaikka uskaltaisi syödä vähän jotain. Kaamea olo kuin koululintsarilla joka keksii syyn olla menemättä kouluun. No onneksi tässä jo aikuisia ollaan ja lääkekin jo auttaa. lllemmalla olo jo paljon parempi ja alkoi vain hymyilyttämään että en taida kovin usein olla kipeä kun omat vanhemmat soittaa ja neuvoo juomaan paljon vettä ja muistuttaa syömään. Siitä se olo paranee. Paranihan se! <3

*****************

Tämä käärme ei sitten liity mitenkään tähän tarinaan, mutta olen sen nyt sitten vaan
livenä nähnyt ja aattelin että kyllähän tommosen nyt käteen voi ottaa. Ei voi!!  Hih!
(tyttären kaverin käärme)


Olo nyt kuin käärmeellä joka luonut nahkansa......