torstai 31. heinäkuuta 2025

KIVIEN MAALAUSTA

 Siis sain uudet akryylitussit ja siitä se homma sitten taas alkoi. Tähän jää kyllä niin koukkuun.... Kivaa maalata kiviä! 






keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

KAURIIN LAPA

 Näihin kauriin lapoihin polttopiirtelin jokaiseen eri kuvan. Suht hankala homma, kun jälki ei millään meinannut jäädä kiinni ja pinta oli tosi liukas ja kova. Aikaa meni, mutta itse olen tyytyväinen. Näitä en ole ennen tehnytkään. Koristeeksi vielä tervanarua.





sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

KIVIEN MAALAUSTA

 Nyt on tosi paljon liikkeellä kivien maalausta, jossa on kiven takana ilmoitettu että saa pitää, jättää tai piilottaa uudelleen...tätä varten on facebookissa sivusto, jonne voi kuvia laittaa löytämistään kivistä. Itekin tässä hurahdin muutaman kiven maalaamaan. Oli hauska huomata että omat maalatut kivet kelpasi löytäjille. Mukavaa hommaa tällaselle, kun ei pahemmin osaa maalata mitenkään hienosti. Tusseilla vaan kiveen taiteilua ja lopuksi lakka päälle, että hetken hyvänä pysyy, kun ulkona on. Terapeuttista ja jotenkin jännää, kun kiviä kävi piilottelemassa kaupungilla.








keskiviikko 23. heinäkuuta 2025

LUUHUN POLTTOPIIRTOA

 Kokeilin polttopiirtää kauriin ja hirven sarvista tehtyihin kiekkoihin. Pieniin kiekkoihin saa koht hyvin polttopiirreltyä, mutta isompiin kestää tosi kauan saada jälkeä minun polttopiirtimellä. Itselle tein korvakorutkin (isäntä teki reiät kiekkoihin) ja hieman laitin väriäkin akryylitussilla. Kivaa hommaa.





maanantai 14. heinäkuuta 2025

POLTTOPIIRTELYÄ MARKKINOILLE

 Aloitin tekemään pitkästä aikaa elokuussa oleville markkinoille myytävää. Tytär myy omia korvakoruja ja ajattelin mennä mukaan kaveriksi. Tähän asti olen saanut muutaman erilaisen puutuotteen tuunatuksi. Saunamittareita mitä on jäänyt nurkkiin (pelkällä tekstillä), niin otan mukaan myös.